Tietotekniikka on osa elintarvikeketjun huoltovarmuutta

Huoltovarmuus on puhuttanut koronaviruspandemian aikana. Tosipaikka on osoittanut, että elintarvikeketju pärjää kriisissäkin. Ruokaa tuotetaan, jalostetaan ja kuljetetaan kaupan hyllylle. Elintarvikeyritykset muuttavat toimintaansa joustavasti kulutuksen muuttuessa. Oletko tullut ajatelleeksi, kuinka paljon tietotekniikkaa toimivan ja joustavan elintarvikeketjun takana on?

Maatilat ovat IT-kehityksessä tiukasti mukana, ja monessa asiassa sen aallonharjalla. Tilakokojen kasvaessa tietojärjestelmistä ja automaatiosta on tullut osa arkea ja välttämättömiä työkaluja tiloilla. Ilman toimivia tietojärjestelmiä, laitteita tai nettiyhteyksiä iso osa maatilan rutiineista ei toimi.

Riskejä liittyy tuotantotilojen ilmanvaihtoon, lypsyasemien ja -robottien toimintaan, sähkön saatavuuteen ja tietojärjestelmissä olevien tietojen hyödyntämiseen.

Korona-aika on osoittanut, että suomalaiset maatilat, jotka huoltovarmuuden näkökulmasta ovat yksi modernin yhteiskunnan kulmakivi, ovat mukautuvia ja pystyvät toimimaan hyvin myös poikkeusoloissa.

Tilanne voisi kuitenkin olla toinen, jos häiriötilanne kohdistuisi sähkönjakeluun tai tietoliikenneyhteyksiin.

Tilan toiminnan kannalta on tärkeää käydä läpi mahdollisia riskejä ja niitä pienentäviä toimenpiteitä – miettiä tuleeko esimerkiksi hankkia varajärjestelmiä tai tehdä äkillisten sairastapauksien varalta kirjallisia toimintaohjeita tilan työtehtävistä, jotka tilan väki yleensä hoitaa. Onko muita keinoja, joilla tilan toiminnan jatkuvuus voidaan taata kaikissa tilanteissa?

Suomalainen maatila on keskeinen osa erittäin tehokkaaksi hiottua ketjua, jossa maataloustuotteet siirtyvät kuluttajien pöydille. Siksi on tärkeää, että informaatiojärjestelmien toimivuuteen panostetaan kaikissa ketjun osissa. Toimimattomat varastojärjestelmät, oikutteleva logistiikka ja kaatuileva verkkokauppa voivat aiheuttaa ongelmia ketjun kaikille toimijoille.

Mtech on ollut mukana tekemässä Kyber-opasta maatiloille yhdessä mm. Huoltovarmuuskeskuksen kanssa. Se on hyödyllistä luettavaa! Tutustu myös kokemuksiimme Tieto20-harjoituksessa.

Kirjoittajasta

Kuva: Jarkko Ilomäki

Jarkko Ilomäki

CTO, COO
Mtech Digital Solutions
jarkko.ilomaki@mtech.fi