14.04.2021

Millaista on työskennellä naisena ICT-alalla?

Vaikka naisten osuus ICT-alalla on kasvussa, on sukupuolijakauma edelleen hyvin epätasainen. Tietotekniikka-alan toimihenkilöistä on naisia 27,7 prosenttia (vuonna 2019, lähde: Teknologiateollisuuden palkkatilastot). Mtechillä teknisissä rooleissa työskentelevistä noin 36 prosenttia on naisia. Yksi heistä on pääohjelmoijamme Olesja Huopolainen.

Olesja on työskennellyt Mtechillä kahdeksan vuotta. Hän tuli taloon ohjelmoijaksi, eteni muutamassa vuodessa vastaavaksi ohjelmoijaksi ja sitten pääohjelmoijaksi. Nyt hän työskentelee pääohjelmoijana kansainvälisiä asiakkaitamme palvelevassa Global-yksikössämme.

Olesja haki Mtechille töihin heti saatuaan valmiiksi tekniikan kandidaatin tutkinnon teknillisessä korkeakoulussa. Tiimissä, jossa Olesja aloitti Mtechillä, kaikki muut ohjelmoijat olivat miehiä. Nykyisessä tiimissä puolet ohjelmoijista on naisia.

”Ei tunnu siltä, että tekisin töitä miesvaltaisessa ympäristössä. Koko tiimissämmekin puolet työntekijöistä on miehiä ja puolet naisia. Jossain toisessa työpaikassa voisi olla eri tilanne”, Olesja sanoo.

Toisaalta hän kertoo tottuneensa työskentelemään miesvaltaisella alalla. ”Ei sillä ole väliä, onko ala mies- vai naisvaltainen”, hän toteaa.

Tietotekniselle alalle hakeutuminen oli Olesjalle luontevaa. ”Olen aina ollut hyvä matematiikassa ja looginen. Tykkään ratkaista ongelmia”, hän sanoo. Hänen työnsä Mtechillä on hyvin itsenäistä. Hän tekee töitä yksin tai toisen ohjelmoijan kanssa. Vastapainona on tiivis yhteistyö ja yhteydenpito asiakkaiden kanssa.