Varmuuskopiointi on aina pinnalla. Siihen kehotetaan kaikkialla, silti se meinaa jäädä muiden asioiden jalkoihin. Automaattisesti tapahtuva varmuuskopiointi onkin monelle suuri helpotus.
Mikä varmuuskopiointi?
Varmuuskopiointi tarkoittaa sitä, että tietokoneella tai palvelimella olevasta tiedosta on olemassa mahdollisimman usein päivittyvä kopio, jonka sijainti on toinen, kuin alkuperäisen tiedon. Jos alkuperäinen tieto on yllättäen saavuttamattomissa, voidaan käyttää varmuuskopiota. Ajantasainen kopio on suorastaan elinehto mille tahansa yritykselle, joka säilyttää tietoa sähköisesti.
Kun salama iskee ja hajottaa kaikki toimistonne kovalevyt, haittaohjelma soluttautuu verkkoon tai avainhenkilönne kannettava varastetaan, katoaa suuri määrä laitteen kansioihin tallennettua tietoa. Siksi varmuuskopioinnin on oltava kunnossa jatkuvasti.
Varmuuskopiointi pilvipalveluna
Varmuuskopiointi tehtiin vielä yllättävän vähän aikaa sitten pääasiassa korpuille, rompuille, USB-tikuille, joissakin organisaatioissa käytetään varmasti edelleen ulkoisia kovalevyjä. Näissä tallennusmuodoissa ongelmana on, että varmuuskopion säilytyspaikka voi sekin mennä rikki tai yksinkertaisesti kadota. Jos tieto on salaista, on jälkimmäinen vaihtoehto erittäin haitallinen.
Lisäksi fyysisille tallennuslaitteille tehtävä varmuuskopiointi täytyy erikseen muistaa tehdä. Tämä tietää yleensä sitä, että se tehdään liian harvoin. Muutaman päivänkin aikana tietoa voi syntyä niin paljon, että sen menettäminen aiheuttaa suuret viivästykset työlle ja rahalliset menetykset organisaatiolle.
Ulkoiselta palveluntarjoajalta ostettu varmuuskopiointi ns. pilveen onkin tämän hetken käytetyin ja luotettavin varmuuskopiointikeino. Jos vain verkkoyhteys on kunnossa, tapahtuu kopiointi sovituin väliajoin automaattisesti, kuten kerran päivässä tai vaikkapa vartin välein. Itse tieto säilytetään tällöin turvassa suurilla virtuaalipalvelimilla monen varmistuksen takana.
Tietokantojen varmuuskopiointi
Et varmastikaan halua menettää kokonaista asiakastietokantaa tai varaston toiminnanohjausjärjestelmän sisältämiä tietoja viruksen myötä. Kokonaiset tietokannat voi varmuuskopioida pilveen, tällöin myös niiden palauttaminen on nopeaa.
Pilveen tallentuvat tiedot voi palauttaa joko samalle tai eri koneelle, jolta ne on alun perin kopioitu. Palauttaminen tapahtuu helposti. Parhaimmat palvelut sisältävät myös tiedostojen eri versiot. Halutessasi voit siis palauttaa niitä, jos joku työntekijöistänne on vahingossa poistanut tärkeää tietoa uusia merkintöjä tehdessään.
Mtechin kautta on saatavilla luotettavaksi tiedetty Nexetic Shield Backup -varmuuskopiointipalvelun. Nexetic asennetaan koneellesi ja voit valita, mitä tietoja se kopioi. Varsinainen työ tapahtuu huomaamattomasti työskentelysi taustalla ja voit unohtaa huolet tietojen häviämisestä viruksen, varkauden tai laiterikon tapahtuessa! Yhdistämällä varmuuskopioinnin muihin IT-palveluihimme, saat toimivan paketin, joka ei petä vaikeassakaan paikassa.