22.10.2020

Henkilöesittely: Terhi Reinikainen, pääoperaattori

Miten ja milloin päädyit Mtechille?

Päädyin Maatalouden Laskentakeskuksen tiimiin vuonna 1997 hiukan erilaista polkua pitkin. En hakenut töitä, koska olin äitiyslomalla. Kaverini soitti minulle ja kysyi, olisinko kiinnostunut menemään töihin ”Laskiksen” postitustiimiin. Hänen isänsä oli töissä Laskiksessa ja tiedusteli, onko hänellä tuttua, joka on töitä vaille.

Työurani alkoi lankapuhelinsoitosta.

Seuraavana kesänä jäin äitiyslomalle ja ajattelin, että hoitaisin lapsia kotona ainakin kolme vuotta. Kotona kuitenkin kaipasin työyhteisöä. Kuin tilauksesta puhelin pirahti: ”Meillä olisi operaattorin työtehtävä, tuletko töihin?”
Neuvoteltuani mieheni kanssa päätimme, että palaan töihin: Uusi tiimi ja uudet haasteet.

Millainen urasi Mtechillä on ollut tähän asti?

Toimin aluksi operaattorina ja vuodesta 2006 olen hoitanut pääoperaattorin tehtäviä. Työtehtäviin kuuluu eräajojen hallinnointi, tulostukset ja laskutus. Myös työsuojelutoimikunnassa työskentely kuuluu tehtäviini. Virkistystoimikunnassa olen toiminut useampana vuosikymmenenä.

Pitkään talossa olleena ja talon historiaa tuntevana on minulle langennut ilo hoitaa erilaisia käytännön tehtäviä. Toimin yhdyshenkilönä kiinteistön huoltoyhtiöön ja siivouspalveluja meille tuottavaan yritykseen sekä hoidan monia muita juoksevia asioita. Taidan olla meidän ”virman yleismies Jantunen”.

Mikä on muuttunut tänä aikana?

Aloittaessani olin Maatalouden Laskentakeskuksen 40. työntekijä. Mainframe-aikana operaattorin töitä tehtiin kahdessa vuorossa. Nykyään operoinnin työt voidaan tehdä päivävuorossa.

Etätyöajan alettua olemme pystyneet tekemään töitä kotitoimistolta. Tiimimme päivittäisen kahvitauon pidämme yhdessä etänä tai toimistolla.

Yritys on kasvanut, työntekijöitä on yli sata ja olemme menneet kansainväliseen suuntaan.

Nimi vaihtui, tuli Mtech ja uudet tuulet. Historiikkiamme mukaillen ”reikänauhoista digiaikaan”.

Mikä on parasta Mtechillä?

Työkaverit, mielenkiintoiset työtehtävät ja hyvä yhteishenki. Täällä tulee hyvä fiilis ja tuntee olonsa kotoisaksi.

Mitä teet vapaa-ajallasi?

Tämä on ensimmäinen vuosi, kun minulla on omaa vapaa-aikaa. Tähän asti olen ollut jäähallilla naisten jääkiekko- tai ringettehommissa esimerkiksi joukkueenjohtajan tehtävissä.

Uiminen on lähellä sydäntäni. Kun Tuusulaan rakennettiin uimahalli, menin sinne tekniikkakurssille, ja liityin uimaseuran masters-ryhmään. Nykyään uin omaksi iloksi, ulkoilen ja viimeisimmäksi olen ollut testaamassa Red Bull 400 -ylämäki juoksutapahtumaa kaverin houkuttelemana. Hoidan puutarhaa ja nautin hyvästä ruoasta.