28.04.2021

Alanvaihto toi leipomon tiskin takaa näyttöpäätteelle koodaamaan

Alanvaihto toi 27-vuotiaan Siiri Helinin miesvaltaiselle IT-alalle. Alan sukupuolijakauma on kuitenkin hänelle sivuseikka. Paljon merkittävämpää on, että työ on kiinnostavaa ja tarpeeksi haastavaa.

Siiri oli työskennellyt ravintola-alalla seitsemän vuotta, kun hän alkoi miettiä alanvaihtoa. Hän halusi lisää haastetta työhönsä. Siiri kertoo pitäneensä aina ongelmanratkaisusta ja suunnitelleensa ravintolassakin mielellään erilaisia toimintatapoja.

Siiri kävi Academic Workin Academyn neljän kuukauden koulutuksen, etsi töitä ja sai niitä Mtechiltä. Hän on ollut talossa ohjelmoijana elokuusta 2020 asti ja työskentelee omistaja-asiakastamme ProAgriaa palvelevassa tiimissä.

”Olen tosi tyytyväinen alanvaihtoon. Pysähdyn vähintään kerran viikossa miettimään, olenko oikeasti tässä ja tekemässä tätä hommaa”, Siiri sanoo.

Tiivis koulutusjakso sopi hänelle. Se sisälsi kuukauden itseopiskelua ja kolme kuukautta opetusta. ”Koulutus antoi hyvän pohjan, sillä se on käytännönläheinen. Työssä oppii sitten suurten kokonaisuuksien hallinnan”, Siiri kuvaa.

Siiri ei ole kohdannut Mtechillä miesvaltaista tiimiä. ”Meillä on tiimissä kuusi naista ja viisi miestä. Tein itse tiimistä naisvaltaisen”, hän hymähtää.

”En ole ajatellut, että IT-ala on miesvaltainen, enkä halua omaksua siihen liittyviä ennakkoluuloja, jotta ne eivät rajoita ammatillista kunnianhimoani”, hän sanoo, ja jatkaa: ”En halua muutenkaan ajatella, että se, että olen nainen, rajoittaisi tekemistäni. Minä vain teen työtäni ja niitä asioita, joita haluan.”