28.10.2019

Henkilöesittely: Arto Rytkönen – Konseptoija, Fasilitaattori, Agile Coach

Miten ja milloin eksyit Mtechille?

2016 syyskuun lopulla Academic Workin kautta. Olin laajentanut työnhakua Jyväskylän ulkopuolelle ja paikka osui silmään. Eikun hakemaan.

Mihin tehtävään tulit silloin?

Junior-koodariksi. Sujahdin osaksi kokenutta tiimiä, joka oli kasvamassa voimakkaasti. Aika nopeasti alkoi tulla vastuuta ja tehtävien mielenkiinto kasvoi kasvamistaan.

Mitä muita hommia olet Mtechillä tehnyt?

Olen tehnyt tähän mennessä vastaavan ohjelmoijan, Scrum Masterin, tuotepäällikön, Agile Coachin, konseptoijan, projektipäällikön ja konsultin töitä sekä luonnollisesti myyntitöitä.

Millainen on normipäivä?

Teen paljon töitä kotitoimistolta, jollei päivään kuulu työpajoja tai muuta läsnäoloa vaativaa. Saatan myös työskennellä coworking-tiloissa Jyväskylässä, Urheilutien toimistomme ohella.

Millaisia tehtäviä päivän aikana voi olla?

Päivään voi kuulua työpajojen fasilitointia, niiden suunnittelua tai purkua. Coaching-tapaamisia on jokunen viikoittain, enimmäkseen yksilövalmennusta mutta toisinaan myös ryhmä- tai tiimivalmennusta. Kuten monella muulla, työkalut on vaihtuneet ajan saatossa kehitysympäristöistä toimisto-ohjelmiin. Paljon aikataulutusta ja oikeiden ihmisten saattamista oikeisiin pöytiin. Jonkin verran matkustelua.

Milloin työpäivä päättyy suunnilleen?

Pyrin kahdeksan tunnin työpäiviin, eivätkä ne kovin usein venykään mahdottomiksi. Jos aloitan kahdeksalta, pyrin lopettamaan neljältä ja niin edespäin.

Millaiset asiat innostavat töissä?

Pääsen käyttämään luovuutta ja asiantuntemusta oikeassa suhteessa. Molemminpuolinen joustavuus tekee työ- ja muun elämän yhdistämisen helpoksi. Inspiroivat asiakkaat ja kollegat. Ylipäätään sopivat määrät haasteita!

Mikä on hauskin muisto Mtechiin liittyen?

Moni muukin varmasti muistaa ensimmäiset firman bileet, joihin on itse osallistunut. Muistan takavuosilta, kun pikkujouluillallisten lomaan järjestettiin murhamysteeri-tyyppinen ohjelmanumero, jossa työkaverimme esittivät hienosti epäiltyjä.

Mitä puuhailet vapaa-ajalla?

Lasten kanssa (vanhempi 7 vuotta, nuorempi 7 kuukautta) menee tietysti leijonanosa, se mitä jää jakaantuu lukemisen, liikkumisen (kävely, pyöräily, kuntosali) ja pelailun kesken. Sivuprojekteja tulee otettua kausiluonteisesti, mielenkiinnon mukaan.